|
Evakkoon
Anna Eskon, os. Jerosen muistelmia.
Osa 1.
Veljeni Pekka pääsi sotaväestä ja teki syyskyntöjä runsaasti,
molemmilla taloilla tavallista enemmän. Meillä kun oli kahdet
puimakoneet, olivat pojat kulkeneet taloissa puimassa monissa kylissäkin.
Ei kuitenkaan Orusjärvellä, koska sinne oli huono tie meidän
kylästä kulkea. Tummia pilviä nousi idästä ja talvisota
syttyi marraskuun 30. päivänä 1939. Varpaselässä oli silta poik- ki,
niin meidän oli mentävä Räimälän kautta.
1.
2.
Kuva 1.Evakkonäytelnä "Kuin Haukka"
Rautalammilla 2004, kuva H.Jeronen. Kuva 2
Jeronselkään "paluu" , Kuvassa Vasili, Martta ja Paula, taustalla Aleksi
J kuva H.Jeronen. Talon ikkunat ja uunit rikottu.
Rajavartio tuli Murtojärveltä tähän paikkaan 39.
Kun
sitten 1942 talvella, ja
toiset keväällä päästiin taas kotia evakosta, ei ollut koneita eikä
mitään muutakaan. Pekka ei enää palannut kotiin. Hän kaatui
syksyllä 41, Rukajärvellä (partio-os. KKK/1/JR 10)
Kaikki
oli sota vienyt, piti alkaa alusta ihan kaikesta. Talot sentään
olivat pystyssä, mutta ikkunat ja
uunit olivat Jeroisellästä rikottuna. Hanhiselän talolla oli
asunut joku Venäjältä, hyvin kaukaa, Kazakstanista saakka, tummat
ihmiset. Pukkia niillä oli ollut, ja niitä
sitten jopa sisällä huoneissakin pitäneet.
Ainut hyvä asia oli kun haapapropsia oli monen kuution pino jäänyt Jeroiselän niityn kulmalle. Ne olivat kaksi vuotta
kuivanneet, hyviä leivinpuita ja kaikkeen muuhunkin. Nälkää näimme
jos ei varannut korttiannosta hyvin.
Perunoita ei ollut paljon ennen kuin saatiin hiukan perunan
siementä. Kalaa saimme hyvin Sudimusjärvestä.
Siellä sitten asuttiin ja viljeltiin. Myllykin kunnostettiin
ja meillä oli vehnää ja kaikkea lajia viljaa, vehnäjauhojakin
säkeittäin. Myöskin vuonna 1944 kylvöt kasvaa rehoittivat
hyvin.
Juhannusta ennen sitten tuli sieltä lähtö. Kun
noin kuukauden ajan ehkä
tykistö- keskitys oli ankara. Ikkunalasit
tärisivät. Vihollinen oli yrittänyt kerralla jättää kansan sinne
mottiin. Jymy kuului myös Laatokan
yli liiankin hyvin vettä pitkin meille sinne mäelle.. Ei muuta
kun taas pakoon evakkoon kun
vihollinen nousi Laatokalta maihin!
Anna Vasilintytär Jeronen
Salmin Jeronselästä
|