Karhuntaposta.

Salmin pitäjän ja Wenäjän rajan läheisyydessä, kumminkin Wenäjän puolella olemme saaneet vastaanottaa seuraavan kertomuksen.

Viime helmikuun 3.pnä varhain aamulla herätti minut palveluspiikani, huutaen ovesta huoneeseeni: ”karhunkiertäjä on kyökissä”. Paikalla hyppäsin vuoteestani, puin päälle hetimiten ja kiiruhdin miehen luo, joka kertoi edellisenä päivinä erittäin, muitten kanssa löytäneensä Wenäjän puolella rajaa karhun pesässään ja kehotti minua heti valmistautumaan matkalle, sillä aika kiiruhti. Koirat olivat näet edellisenä päivänä häirinneet otsoa, joka kumminkin oli vielä jäänyt peräänsä, vaan pelkääminen oli , että se lähtisi käpälämäkeen. Luvaten parissa tunnissa olla valmis lähtemään, pyysin miestä murkinalle ja levähtämään matkastaan, jonka hän oli tehnyt osaksi suksilla, osaksi hevosella.

Edellisenä päivänä oli pari tuttavaa naapuripitäjästä saapunut luokseni. Pyysin heitä ottamaan osaa metsäretkeeni, vaan ei kumpaistakaan haluttanut tekemään likempää tuttavuutta mesikämmenen kanssa, joka tähden lähdin matkalle seurassani ainoastaan karhunkiertäjä, joka oli pieni heikkovartaloinen mies, nimeltään Peschi (Pekka) sekä hänen kyytimiehensä.

Minä ajoin omalla hevosellani karhukoirani Wikki vieressäni. Oli satanut ja tuiskunnut lunta viimeisinä päivinä niin että tiet olivat huonot. Wenäjän rajalle asti joutui matka vielä kutakuinkin, sillä sinne asti lanataan tie, vaan sieltä edelleen ja varsinkin viimeiset virstat oli tie mitä hurjinta laatua. Ei tuntunut vähintäkään jälkeä, jonka takia hevoset saivat kaalata vatsaa myöten lumihangessa. Edespäin mentiin kumminkin ja noin kello 3 j. pp. huusi minulle Peschi, ”Herru, kuusen juurelta oikealle kädelle lähtee latu metschään, sih seisahdu”. Ja aivan oikein, eräitten askelin perästä huomasin niin olevan kuin Peschi oli ilmoittanut. Seisahdutimme hevosemme, asetimme ne tuuheain kuusten suojaan, loimet selkään ja heinää eteen. Pyssyt ja sukset otettiin esille. Minulla oli kaksi, tavallinen perästä ladattava kaksipiippuinen metsästyspyssyni ja karhutussari, myös kaksipiippuinen, vaan suusta ladattava.  

Hevoset jätettiin kyytimiehen haltuun. Peschi ja minä nousimme suksille, viskasimme pyssymme olkapäälle ja niin aloimme hiihtää hyvää vauhtia lumipuvussa seisovan metsän halki vanhaa kovaa latua myöten, jota seuraten Wikkikin tepasteli sievästi ja näppärästi korvat pystyssä, tarkoin huomaten kaikki mitä vain metsästä kuului tai näkyi.

Hiihdettyämme noin puoli virstaa, saavuimme matalalle metsämajalle, josta meidän lähemmäksi tultuamme, kömpi ulos kolme parrakasta rotevaa urosta ja heidän jälkeensä kuusi tuuhekarvaista koiraa. Noista miehistä varsinkin kaksi oli todella komeat näöltään, iältään noin 35 vuotta, kauniilla, säännöllisillä kasvojen piirteillä ja metsästyshalusta loistavilla silmillä. Minun tervehdykseeni vastattiin vilkkaasti: ”Tule terveenä herru, tule terveenä herru”. Miehet ilmoittivat saman päivän aamuna käyneensä kierroksen pesäpaikan ympäri ja eikä huomanneensa sieltä poismeneviä jälkiä. Karhu oli siis vielä pesässään.

Miesten laitettua pyssynsä kuntoon ja minun ladattua karhutussarini, jonka annoin yhdelle miehistä, jatkoimme matkaamme pesälle, jonka sanottiin olevan noin 2½ virstan päässä. Koirat nyt seitsemän luvultaan juoksivat vapaina. Kuljettuamme osaksi laajojen rämeiden poikki, osaksi tiheiden kuusikkojen lävitse, vähän yli parin virstan, rupesivat koirat, jotka olivat juosseet meidän edellä, haukkumaan, mikä seurueeni ilmoituksen mukaan tarkoitti karhua, joka siis ei ollut kaukana meistä.

Minä vedin pyssyni huotrastaan, jonka ynnä rukkaseni panin mättähälle, otin kotelosta esille neljä patruunaa, joista pistin kaksi pyssyyni ja kaksi varoille nutuntaskuuni, jonka jälkeen me hiihdimme hiljakseen edespäin. Kohta olimme perillä ja huomasimme karhun laittaneen pesänsä mäenrinteeseen harvalla metsällä peitetyn suon reunaan. Pesää ylempänä alkoi tuuhea kuusikko.

Kolme koiraa, joista yksi oli Wikkini ja toinen vasta puolivuotias, hyppivät aivan pesän ympärillä koettaen päästä mesikämmenen kimppuun. Muut koirat pysyivät suurempaa kunnioitusta osoittavan matkan päässä, mutta muistuttivat läsnäolostaan niin innokkaalla haukunnalla, että tuskin voi kuulla karhun tyytymätöntä murinaa rauhanhäiritsijöittensä julkeasta käytöksestä. Karhusta emme voineet nähdä muuta kuin kämmenensä, joilla se huiski koiria vasten ikään kuin olisivat olleet hyttysiä. Sittemmin huomasimme, että koko pesä oli vaan maahan kaivettu matala kuoppa, johon karhu oli käynyt levolle antaen lumen tuiskun hänet peittää.

Mietittyämme kotvasen miten meidän oli asettuminen, parhaiten saavuttaaksemme karhun, kävivät kumppalini vierekkäin rinteelle parinkymmenen askeleen päähän pesästä, yhtä korkealle kuin sekin. Minä sitä vastoin nousin pesästä suoraan alaspäin olevalle noin parin kyynärän korkuiselle pienelle kummulle, jossa hihnat irrotettuna seisoin suksillani, valmis laukaisemaan niin kohta kuin otso astuisi näkyviin.

Seisoskellessani noin katsellessani koirain hauskaa häärinää, laukaisi eräs noista 15 askeleen päässä minusta vasemmalla seisovista tovereistani pyssynsä. Silmänräpäyksessä oli karhu jaloillaan, vaan kulki minuun päin. En voinut kumminkaan heti ampua, pari pientä kuusta oli tiellä, vaan otettuaan eräitä askelia kääntyi otso vinoon minuun päin ja silloin oli pyssynikin heti silmällä, tähtäsin vasemman olkapään etupuoleen ja laukaisin seurauksella että otso riippuvin päin vaipui takapuoleen. Hetimiten tarkastettuani ensimmäisen laukauksen vaikutusta tähtäsin uudestaan karhun otsaan ja lähetin toisen kuulan otsaluun läpi, jolloin mesikämmen laskeutui maahan, ei ikinä enää noustaksensa. Sitten ampuivat toverini vielä pari laukausta, jonka tähden huudahdin heille, jotteivät enää pilaisi nahkaa. Pesästä tapasimme kaksi parin viikon vanhaa poikaa, jotka otin sieltä ja jätin yhdelle seuralaisistani suojeltaviksi koirilta, jotka kaikella lailla koettivat päästä näitten kimppuun. Aikomukseni oli viedä otso, joka oli jotensakin suuri emäkarhu, kokonaisena kotiin, mutta syvän lumen tähden nahka nyljettiin pois, ja koirat saivat herkuilla lihaa, joka näytti heille maistuvan hyvältä.

Ensimmäinen kuulani oli kaulan ja lapaluun välistä tunkeutunut rintaan ja toinen kuulani oli mennyt sisään yläpuolelta oikeata silmään ja pysähtynyt kaariluuta vastaan. Molemmat laukaukseni olivat olleet siis kuolettavaiset. Ensimmäisen laukauksen oli laskenut mies, jolla oli minun tussarini, joka laukaus ei kumminkaan sattunut karhuun, se kun vielä silloin oli syvän lumen alla pesässään. Karhun noustessa oli sama mies koettanut ampua toisella piipulla, vaan tottumaton kuin olikin kaksipiippuiseen pyssyyn, oli painanut väärälle liipasimelle eikä siis saanut pyssyä laukeamaan ennen kuin minä olin jo kerennyt tehdä molemmat laukaukseni. Toisen miehen pyssy ei ollut ottanut tulta, kolmas oli liian hidas ja neljännellä oli ainoastaan keihäs aseena.

Karhun kaadettuamme oli päiväkin jo loppumaisillaan ja pimeä tulossa, jonka tähden minä ja yksi seuralaisistani lähdimme paluumatkalle, kumpaisellakin karhunpenikka povessa, jossa nämä pitivät surkeaa ääntä ja käyttivät voimiensa mukaan kynsiänsä. Muut kolme miestä jäi jälkeemme metsään karhun nylkemistä lopettamaan. Ennen hevoistemme luo ehtimistämme oli ilta jo pimentynyt niin että töintuskin pääsimme tiheäin metsikköjen läpi perille. Lähimpään kylään Wenäjän puolella oli siitä paikasta missä hevosemme seisoivat, vaan kolme virstaa ja nämä kuluivat sukkelasti, sillä hevoseni, jota pienet parkujat reessä näyttivät sangen vaivaavan, teki parastaan, saadaksensa matkan niin pian kuin suinkin loppumaan.

Myöhemmin iltasella saapuivat meidän majapaikkaamme jäljestämme metsään jääneet kolme miestä, jolloin koko seurue sai muassani olevasta taskumatista aika kulauksen konjakkia.

Syötyämme illallisen, jota tarinat päivän tapahtumista höystyttivät, annoin tuoda olkia tupaan, levitin taljan reestäni olkien päälle, kävin siihen levolle, kalmukkilammasnahkaturkkini peitteenäni ja nukuin yöni makeammin kuin jos olisin levännyt höyhenvolsterilla lakanoineen ym.

Varhain tulevana aamuna lähdin kotimatkalle, vieden muassani karhunpenikat, jotka nyt terveinä ja iloisina leikkivät huoneessani.