Päivälehti, Lauantaina 19.7.1890        Salmista   (1/ 3 sivu)

Ylen tuttu on meille Pitkärannan tehdas, sen syvät kuparikaivokset ja tuhansiin nousevat työläisjoukot. Sinnehän mukavilla laivoilla ajetaan ja tuon tuostakin sinne sattuu asiata. Laivakulku on olemassa siitä vielä itäänkin päin, oikea matkustus-linja. Siitä vain on omituinen se pieni masiina, Tulema, joka Salmin ja ruukin väliä retkeilee, että se tulee milloin sille itselle sopii ja hyvästi näkyy, vuorostaan välittämättä. Milloin sen pitäisi olla Pitkärannassa ja lähteä sieltä, on se jossakin muualla, ja päinvastoin.

Me saamme siis hevoskyydillä lähteä sujauttamaan maantietä pitkin, Laatokan koillista kuvetta. Karjalan vuoriset, mäkiset jyrkänteet alkavat tasaantumaan, ja kuta kauemmas rannikkoa kierretään, sitä laajempi on alanko. Kun on ajettu Uuksun joen yli, jossa valtiolla on yksityistä omaisuutta, palaneet sahan rauniot ja kelvoton mylly, ei tarvitse enää mäkilöitä liikkua ylös ja alas, solahuttaa vain menonsa sileätä tasankoa, mainion hyvää maantietä, jossa esim. polkupyö-räilijälle olisi mitä kiitollisin ala nopeuttaan koetella.

Rannan puolella maantietä laskeuvi pitkin matkaa jyrkähkö törmä, jonka alainen virstan parin levyinen aro ilmeisesti ennen vanhaan on ollut laajennetun Laatokan pohjaa, niin kuin näkyy siellä täällä poukamista ja kivien uurteista. Metsälaiteilla on enimmäkseen sakeata näreikköä, ennen kuin taas saavut laaja-alaiseen, tiheästi rakennettuun kylään.Sitä älä kummeksu että ovat kylät noin kookkaat ja talot siellä yhdessä tukussa,  kuin siat ahtaassa pahnassa. (siivouteenkin nähden sopii vertaus). Eihän ole siellä vielä näet talonpojalla yksityistä omaa maapalaistaan, peltoa, niittyä eikä metsäpalstaansa, jota talonsa ympärillä viljelisi, kaikki on yhteistä, ei mitään rajaa ole, josta hän voisi sanoa:

”Tämä tähän asti on minun omaa”. Sinä muistat että ollaan vanhoilla lahjoitus-mailla, josta ei vielä isojakotoimet ole loppuun suoritettu, eikä taloja toisistaan eroitettu. Vanhastaan ovat kylät koossa, yhteiset viljamaat ympärillään, niin kuin tapa on Venäjällä; ja niin ovat olot vielä kaikki, kun olivat silloin kun Suomen valtio lunasti täkäläiset lahjoitusmaat vuonna 1873.

Kujoset lähtevät maantietä ja likainen kapea kylätie kiertelee siitä talorivien keskitse. Nurkka on nurkan vieressä, nimittäin eri talojen, sillä samasta talosta ei ole solaakaan, kaikki huoneet, asunnot, navetat, tallit, aitat, sikoläätit, tunkiot, kaikki saman katon alla. Kun pääsisi tuli irti toisesta päästä kylää, eipä pääsisi mielellään palamatta toinenkaan pää. puoli sataa ja enemmän taloja hurahtaisi yhteen liekkiin. Niin yhtä jatkoa on taloraito. Syttyisihän siinä hyväinen hätä, kun pääsisi tuli irti siihen sokkeloon, jossa kaikki elävät yhdessä tukussa, elukat ja ihmiset, mutta eipä ole kuulunut semmoista paloa pitkään aikaan. Vahinko kun milloin lie sattuakseen, niin sattuuhan se, olipa nuo saunat ja kodat yhdessä tai erillään. Ja miksikä pitää navettain ja tunkioin olla juuri asuintupien alla tai porstuan toisella puolella?  Ka, eikö lie terveellistä ja eikö lie siivollista, niinhän nuo täällä aina on olleet, ja siinähän sitten ovat siivatutkin ääressä.. Eipä sovi muutenkaan ihmetellä,  että täällä on terveydellisessä suhteessa ruttojen ja tautien sekä eläinten että ihmisten, iankaikkinen pesäpaikka. Salmin pitäjän läpi laskee useampia jokia, kolme neljä kappaletta, ja melkein kaikki ne ovat mataloita ja vähävirtaavia. Hapanneista soista ne juoksevat ja niiden rannoilla kaikki kylät sijaitsevat. Niihin juoksee kaikki pihojen ja takapihojen törky ja kaikki mitä lie likaa ja nestettä pelloilla ja kyläteillä, jotka muuten kesäaikanakin siltojen puutteesta useassa kohdassa tulevat jokien yli siten, että hevosia kahluutetaan ja kärrejä uitetaan. Siellä tarpovat siat, siellä mätänevät murrokset.

Jokisuut ovat mataloita, meri ajaa niihin hiekkaa, ja tuimaan aikaan on siis joissa melkein seisova vesi, mustankellervä, mutainen vuolikkovesi. Sitä vettä juovat ihmiset ja eläimet – kaivoja ei näe missään – enkä siis muun siivottomuuden apuna ollessa tiedä, mikä olisi ovelampi tauti siittämään kuin nuo joet. Tunnettua on miten salmilaiset puolisataa vuotta sitten erään ruton raivotessa polttivat elävältä nimismiehensä, kun taikuu-dessaan luulivat tämän myrkyttäneen veden heidän joissaan. Heidän jokivedessään on myrkkyä taikomattakin.  

Mutta viljelys on niiden jokien varrella. Välillä on kuivaa kangasta, pari kolme peninkulmaa sisämaahan on laajoja soita ja nevoja. Rannikko on aavaa ja matalaa, pitkät mereen ulottuvat hiekkasärkät alkavat jo Salmin puolella jatkuen rajan takana peninkulman levyisiksi suojattomiksi hiekkamataloiksi, jotka ovat merenkulkijan kauhuna myrskyn sattuessa. Tulemajoki on Salmin pitäjän keskustana, sen rannoilla ovat kirkot, asuvat virkamiehet ja sen suussa on vielä vanhan lahjoitusmaan hovin rakennukset, jotka nykyään ovat valtion omia. Sieltä isännöitsivät entiset venäläiset pajarit laajaa lääniään, nykyisin Salmin, Suojärven, Suistamon ja Korpelan pitäjiä, joka lääni on alaltaan suurempi kuin moni Saksan ruhtinaskunta. Viimeksi se oli erään ruhtinattaren Orloffin, tunnettu nimellä Erosina, perintönä ja tämä möi sen sitten täällä vielä hyvin tunnetulle Gromoville, venäläiselle liikemiehelle, joka harjoitti näillä seuduin laajaa puutavaraliikettä. Kuusi sahaa hänellä oli alituisesti käynnissä ja työtä oli kyllä. Sitten kun tämä oli myynyt tukit ja tärvännyt metsät, möi hän lääninsä, Venäjän valtiolle, jolta Suomen valtio sen osti. Maat kaikki luovutettiin silloin talonpojille (siten, että he silloin tulivat valtion lahjoitustalonpojiksi), mutta itse pääkartanot, myllyt ja sahat piti valtio, omituisesti itse, niitä kenellekään myymättä.

Nyt kaikista noista suurenmoisista sahoista ja myllyistä ei liene yhtään enää voimassa. Pari vuotta sitten hävisivät näet Tulemajoen mylly ja saha, kun nimittäin sillan (sekin kruunun yksityinen omaisuus), joka samassa oli sahoille ja myllyille tukeena, korjuun ja ylläpidon huonouden takia vei vesi. Suinit kyllä pidettiin vuosittain ja vaadittiin kiireellistä perinpohjaista korjausta, kun vaara oli ilmeinen, vaan vesi ehti ennen kuin valtio. Kolme tai neljä syltä laskeusi joki, kun siltapato musertui, vyöryäpä olivat kaikki talot ja rakennuksetkin rannalla siihen samaan kurakkoon ja kaiken entisen komeuden katoavaisena turvana ja muistomerkkinä seisoo nyt Tuleman kunnan koittavaa vastaisuutta varten aukinainen sillan pää, johon maantie päättyy ja ravistuneet sahan ja myllyn pyörät korkealla, kuivalla törmällä.

Kielessä on niin kuin tunnettu, venäläistä paljo ja saapipa olla jonkin aikaa tarkkaavaisena, ennen kuin oppii sitä sulavasti ymmärtämään, Länsi-Suomen mies ei älyäisi mitään. Venäläisethän ne ovat tavatkin suureksi osaksi, niin kuin yleensä Karjalan kreikanuskoisten seassa. Luteerilaisia ei olekaan kuin kolmisensataa henkeä koko pitäjässä, kolme talollista tukkunaan. Pieni luteerilainen kirkko on nyt valmistumaisillaan, ennen pidettiin jumalanpalvelusta eräässä tuvassa, jossa pappi pari kertaa vuodessa kävi saarnaa pitämässä. Irtonaista rahvasta on luteerilaisissa enemmälti, kun sahat olivat käynnissä, vaan sittemmin on työväki taas muuttanut pois. Sivistys on kovin alhaisella kannalla. Ennen kuin nyt äsken tänne perustettiin kansakouluja (yksi Salmiin, toinen Mantchin saareen) ei ollut salmilaisilla tilaisuutta oppiakseen lukemaan muualla kuin eräässä venäläisessä lukkarikoulussa, jossa rikkaampien ”kupetschi” pojat ja tytöt saivat lukutaidon ensi alkeita, vaan viime vuosina on sekin koulu uinunut, kunnes se, suomalaisia tänne perustettua, heräsi kilpailemaan. Viime vuonna oli lukkarikoulussa ollut 28 oppilasta ( edellisenä vuonna 80). Suomalaisessa  korkeammassa kansa-koulussa 58. Kiertokouluja, uusia, löytyy sitä paitsi vielä neljä, niistä yksi Hyrsylän kylässä, tuossa Suojärveltä Aunukseen pistävässä niemekkeessä, jonne Salmista matkatessa täytyy kulkea monta peninkulmaa Venäjän kautta.

 Päivälehti, Lauantaina 19.7,1890        Salmista   (3/ 3 sivu)

Kirjoja ei näy kreikanuskoisissa taloissa nimeksikään, kummastukseni oli siis suur kun erään kupetschin pöydällä näin Erkon ”Tietäjän” ja Ahon ”Markkina-miehen”. Kumma ei olekaan kirjain puute, sillä mitä niillä tehtäisiin, kun ei osata lukea, vanhemmat eivät varsinkaan. Pitäjän 9000 asukkaasta (siitä Mantchin-saarella 2000) tuskin sataista pari voipi lukea, monen monet eivät tunne numeroitakaan.

Siveellisyyttä yleensä ei voi moittia, se kuuluu Salmin tilastoista päättäen olevan paremmalla kannalla kuin useissa muissa Suomen pitäjissä. Juoppous on kumminkin jotenkin suuressa voimassa, tuhka tiheään näkee miehiä vesselässä (vesi selässä, hutikassa), eikä ainoastaan pyhinä ja kaikissa praasniekoissa ja bessotoissa, vaan arkinakin aina milloin vain kaksi tai kolme yhteen tulevat. Enimmäkseen juodaan Venäjän viinaa, jota suuremmissa ja pienemmissä määrin tullin ohi kuljetetaan. Tarkasti kyllä rajalla valvotaan ja usein joutuu mies kiinni, vaan kun Venäjän puolella on niin helppo saada viinaa, jokaisesta kylästä, kun näet siellä on parinkin kapakkaa, niin on viettelys puikkelehtimaan nassakka kainalossa lehtojen halki liian suuri. Viinaa ja sokeria tullin ohi enimmäkseen kuljetetaan, muuta tavaraa hyvin vähän; tupakka ei tarvita, sitä kun ani harvat Salmissa viljelevät.

Omituisia kreikanuskoisten kesken ja etenkin Salmissa ovat nuo tunnetut praasniekat eli kyläjuhlat, joiden viettämiseen antavat aihetta sekä kreikkalaiset kirkkojuhlat että yleensä huvittelemisen halu. Joka kylällä on erityiset vuotuiset praasniekkapäivänsä, joita kussakin hiukan eri tavalla vietetään. Pakanallinen tapa on esim. Mantchinsaarella ollut uhrata härkä, Lunkulan kylässä isketään oinas, yksi tai useampia, aina sen mukaan, miten monta niitä on mainittua tarkoitusta varten vuoden kuluessa siihen lahjoitettu. Lihat syödään, syödään kolme neljä päivää, jos riittää ja vuodat lahjoitetaan kirkkoon. Pidot pidetään osittain kylän yhteisellä, osittain kunkin talon yksityisellä kustannuksella. Koko pitäjästä kutsuu kukin talo niin paljon vieraita, sukulaisia ja tuttavia kun tahtoo, ja katsoo kannattavan ja tavallisesti tulee olemaan puolisataa henkeä joka talossa, kestissä enemmänkin. Syödään, juodaan, tanssitaan, kisaillaan, kolme neljä päivää peräkkäin. Niissä naimiskaupat solmitaan ja usein muutkin kaupat.

Praasniekkojen yhteydessä pidetään aina myös ”jarmankat”, markkinat. Ruokaa ja juomaa pitää olla yltäkyllin ja siitä arvaa miten kalliiksi nuo lystit tulevat. Monikin isäntä ei sanoisi välittävänsä koko kesteistä, hyvin kernaasti olisi hän niitä pitämättä, mutta vanhaa tapaa ei saa rikkoa, näet. Lain puolesta ovat nuo praasniekat nykyjään jo kielletyt, sen kaupustelemisen ja pahan elämän takia, joka niissä useimmiten syntyy, vaan silti ei niitä ole voitu tuomita kuolemaan. Mennä talvena esim. sakotettiin yhdessä kylässä kolmattakymmentä henkeä praasniekkain pitämisestä, vaan siitä huolimatta niitä entiseen tapaan yhä pidetään, ne ovat siksi sulautuneet kansan luonteeseen, käyneet tavasta tarpeiksi.

Allekirjoittanut ei ollut tilaisuudessa itse olemaan läsnä tuollaisessa kyläjuhlassa, semmoista kun ei sattunut yhtään sen viikon kuluessa, jonka Salmissa vietin, eikä niissä muutenkaan kuuluta muukalaista lempein silmin katseltavan. Bessotoissa, tavallisissa tanssiaisissa, siellä olin nähdäkseni lähellä heidän omituisia tanssihuvituksiaan. Kummia ovat nuo liikkeet päällä, käsillä jaloilla, koko ruumiilla, omituista balalaikan yksitoikkoinen tahti ja sen välillä kimakat pajatuslaulut; tansseja on monenlaisia ja nimisiä, mutta kaikissa ovat liikkeet vaikeita, joskus sulavia, joskus taas hyvinkin törkeitä.

Joka sunnuntai-ilta pidetään bessotoita kussakin kylässä, oli se iso tai pieni, vaikkei olisi kuin pari kolme taloa. Nuorison täytyy saada huvitella, ja ainoastaan suurella harjoituksella pienuudessa pitäen oppinevatkin jäsenet kiertelemään noita mutkikkaita pyöräytyksiä. Päivällisen aikaan alettu tanssi kestää useinkin yhteen, kahteen yöllä. Tupa on pimeähkö ahdas ja kuuma, hiki valuu ja henki läähättää, mutta yhä pitää lähteä kiertelemään. Ei mitkään vakavammat uskon-nolliset liikkeet sitä paheksu, ei määrää kunta tansseista sakkoa. Nuorison täytyy saada huvitella, sehän on luonnollista.

                                          kirjoittaja  nim. ”Santeri”