Wuoksi No 39, Lauvantaina 27 pnä syyskuuta 1890

Mantsinsaaresta syyskuussa.

   Syksyn saapuessa näkyvät viljat kaikkialla olevan korjattuna ja perunat kaivettuna. Hyvää vuoden tuloa kaikista kasveista kehuu mantsinsaarelainenkin. Tähän aikaan vuodesta aletaan rientää pitkille kalastusmatkoille; kuka liki Walamoa oleville Wassenoin vesille nieriäisen pyyntöön, ken taas Riinowalle Ruarisehoin majakalle siian pyyntöön. Mainitulla matkalla jotkut ”arttelit” (venemiehistö) saavat toisinaan yli sata ruplaa mieheen kuuden viikon ajalla.

  Viime syksynä saatiin Riinowalla niin paljon siikoja, jottei vanhat ukotkaan muista niin kosolti ennen saaduksi. Kun näiltä kalastusmatkoilta tullaan kotiin, niin kerääntyy taas seitsenmiehinen joukko joka saimaan (veneeseen) ja mennään marraskuun lopussa uudestaan Walamon saarille siikoja pyytämään. Saadut kalat myödään ja litkat (harjakkaat) juodaan siellä sekä kotona.

   Näille kalastusmatkoille otetaan Porvoon mitalla evästä. Joka miehellä on teurastettu lammas, kalkkunajauhoa, kitsua (kuivattua kuoretta) ja lehmän lihaa eväänä. Vaivaloista on kalanpyynti aavalla Laatokalla, etenkin syksyllä, jolloin kylmät ja myrskyisät ilmat tuottavat kalastajille kaikenlaisia hankaluuksia ja vaaroja. Moni pyyntimies on mennyt näillä kalastusmatkoilla ahtolan tuville.

   Mutta rohkealla ja iloisella mielellä sitä sentään joka vuosi samoille paikoille riennetään. Rahan vähyys suuremmaksi osaksi vaikuttaa tätä elinkeinoa, vaikka vaarallistakin, harjoittamaan. Joka talvi on ”polusnoi dai obrokku” maksettava; mistäpä muualta rahaa saataisiin, kun rahdinvedossa täältä harvoin käydään.

 Naisväellä on omat syyskiireensä. Päivällä kokoontuvat he pellavia ja liinoja ”saroissa” loukuttamaan ja iltasilla ”kylyh” (saunaan) lipsuamaan ja harjaamaan. Jokainen neitonen tuopi muassaan talkkuna-, kaura- ja vehnäjauhoja sekä voita, jolloin paistetaan ”tjuppoidu” tai ”blinua”. Vähitellen kerääntyy sinne myös kylän pojat tyttöjen paistoksia syömään. Mutta jos tytöt eivät anna pojille mielin määrin hyviä paistoksia, niin silloin pojat tervaavat saunan ikkunat ja pöngittävät ovet.

Arvoisa naapurimme ”Putro” Suojärveltä kirjoittaa, että me täällä waruamme karhuja ja sen tähden syömme härkiä Iljanpäivänä. Härkiä Iljanpäivinä tuodaan aina mantereen salokylistä asti, joissa karhut ja eläintaudit ovat tehneet tuhojaan. Elukoita taudeista ja pedoista varjellakseen rukoillaan pyhää Iljaa.

  Meitä mantsilaisia kutsutaan ”astuvan ampujiksi”. Tämä nimitys on kai tullut eräästä karhunjahdista. Meni kerran suuri miesjoukko karhunjahtiin. Kun tultiin siihen paikkaan, jossa arveltiin karhun majailevan, sanoi eräs mies, Osippu Gauroil, tuostapa kontio lehdosta! Koko miesjoukko kontiota ampumaan, kunnes Gauroilta ruuti loppui. Kun Gauroilta ruuti loppui, niin lakkasivat toisetkin ampumasta. Tuumailtuaan puikkivat miehet sillä kertaa kotiin. Kun viikkokauden päästä menivät kontiota katsomaan, niin löysivätkin vanhan astuvan, härän karhun asemasta.

Kiitos Putro! Kun puolustit praasniekkojen viettämistä, sillä eihän täällä muutakaan huvitusta ole. Viime talvena meikäläiset pohatat käräjissä sakotettiin kukin 40 markalla hevosella ajelusta, mutta senaatti vapautti heidät sakoista. Paljonhan mekin hyvää saisimme tällä aikaan, jos vaan olisi meillä täällä ohjaajia. Mutta kun herrat eivät parannuspuuhista välitä, niin ei talonpojatkaan itsestään älyä. Toisten enemmän jos eletään.  

                                                                 Luodon Santeri