Muistelmat
- Miun kotikyläni Salmin ORUSJÄRVI
Valentin Rovio
ja Klaudia,
os. Hukka
Muistathan?
Salmista oli Orusjärvelle matkaa 18 km Tulemalta Manssilaan vievässä
tiessä oli Luntisen tienhaara ja sitä tietä kun aikasi ajelit
tulitkin Mäkräojalle. Ja tuollaisia ihmeen lystikkäitä nimiä olikin
toinen toisensa jälkeen. Lienetkö kuullut Peukalo-ojan,
kapiokkuojan ja
joiden jälkeen tulit kankaalle ja taas maissiojalle siitä Jyssih,
edelleen kägöih ja myssyh. Myssys nousit Saarimäelle. Saarimäeltä
aukeni eteesi ihailtavaksi nähtävyys, joka oli kyläksi suuri ja
kaupungiksi pieni. Niin ainakin ensikertalainen Orusjärven kylää
katsellessa ajatteli. Kylään
tullessa oli vielä kolme mäkeä: ensimmäinen oli Kalliomäki ja
toinen oli Vasoijananmäki. Tässä olitkin jo ensimmäisellä kyläaukeamalla.
Näit siinä M. Rovion veljesten
talon. Santerin kohdasta erosi kujonen oikealle ja vei Orusjärven
”kuninkaan” taloon, itse Petraanrejoon.("Ukko Peshin", eli
Petter Andrejeffin talo) Fedottalan mäellä hän oleili ja ei ollut
uskoakaan, että mieron mies sellaisen mäen päälle jäi elämään.
Meillä oli ollut majatalo vv. 1914-1922 välisenä aikana ja
moni matkalainen sai ihailla yläkerran ikkunasta kauniita maisemia.
Muistanevat myös meidän 12 tenavaa, joista puolet oli tyttöjä ja
toinen puoli poikia. Siinä meijjän
koista mentyä oli tienristeyksessä
Sakin kauppa ja siinä asui myös Koverskoin Feudora ja
Baljaskinit. Näissä taloissa olikin niin paljon nuorta väkeä että
tanssit sai milloin tahansa pystyyn. Murron kujoin varrella elivät
Rahkoset, Ukkosen Vinni ja Ponkonen. Vähän matkan päässä oli
suurikivi ja siitä edelleen asuivat Hanhiselän tien varressa Stepan
Rahkonen, Ivan Rahkonen ja Minkinojalla asui
Orusjärven paras räätäli Ivan Metso sekä S.Käppi ja V.Käppi.
Metso oli oikea erämies, jolla riitti aina
eräjuttuja vaikka millä mitalla. Kerrankin sai kengänvarteen
kaksi ja puolikiloisen hauen vonkaleen.
Sitten tulemme pääkylään. Orusjärvi olikin kuuluin Salmin
metsämiehistä. Filip Ponkkonen oli kaatanut yli 40 kontiota ja
ilveksen metsästäjinä tunnettiin mies kuin mies. Elävät ilvekset
myytiin Helsingin Korkeasaareen
ja kuolleiksi ammutut eläintieteellisiin kokoelmiin. Itsekin olen
ampunut 21 ilvestä ja ahman.
Katselemme
taloja. Siinä on Fedorista mentyä Kuuselan talo, opinahjomme
kansakoulu ja sen vastapäätä
Orusjärven kr.kat. kirkko . Ei ollut harvinaista että kylän asukas
aina kirkon ohi kulkiessa paljasti päänsä ja teki ristinmerkin.
Sunnuntaisin oli kirkko täynnään harrasta kansaa ja kellojen sointi
kuului kauaksi laaksoon. Koulun
vieressä oli metsäyhtiön talo, sitten Kokoin, Peltosen ja Kujapellon
sekä Iivan suutarin ja Pekka Rahkosen talot.
Vastakkaisella puolella tietä
oli Osuuskauppa, Pantsu, Rajakko ja kylän puuseppä Kirjavainen. Sitten
oli taas Konoin kauppa, sen vasta-päätä räätäli Feodor Kokkosen
talo ja kohta konstaapeli Vilho Kräkinin talo. Kräkinin vastapäätä
oli kauniin koivikon keskellä rajavartioston kasarmirakennus.
Ennen Kanabron tienhaaraa oli vielä Lehtosen lesken talo,
Kanabrojärven tienhaarassa oli herastuomari Paavil Ponkosen talo. Tästä
lähdemmekin Ponkkosen agjalle päin. Ensimmäisenä karhunkaataja Filip
Ponkkosen talo, sitten
Iivan Ponkkonen, Kajan Iivana, Kiiskoin Miitrei,
Olli ja Petri Lätti sekä itse kirkon staarosta räätäli
Kokkonen. Hänen poika jatkaa isän ammattia, nykyisin Rautalammilla.
Vähän matkaa eteenpäin kuljettuasi Hilippä Lätti, Bordin
Pekka ja järven toisella puolella Ukko Kirill.
Orusjärven
kylään kuului myös Tenhu- ja Päällyjärvi.
Kesätie sinne erkani Kiiskin tienhaarasta. Päällysjärven osan tultua
näet ensin Kiiskin talot, kaksi melkein vieretysten. Samalla mäellä
oli myös Mensosia. Järven vasenta rantaa kierrettäessä oli ensin
Bordin lesken talo, sitten Iivan Gauril, ja reintekijä Sergei Jetsu,
joka teki rein yöaikana. Fetulan
Miikkula oli hyvin kova raataja ja toimitti sepän virkaa kylässä. Tästä
edelleen oli Fetulan Mikko, hyvin jutukas ja karhun kaataja. Kerrankin
oli kontio häneltä housut repinyt kun Bordin Matin pyssy ei lauennut.
Kiitos siitä lankesi hyvälle karhukoiralle, joka pelasti Mikon.
Muistathan Miitrei Karvalin ja Puusoin Hilipän, sitten oli Fetulan
Jaakko, Pekan Semoi, Feutoran leski, siellä asui myös Johora joka oli
erikoisesti kunnallisasioissa
mukana. Siellä eleli myös
Komun Olli ja Feudora. Muistathan kuulleesi jutun kun Feudora pyyn heinäpellolla
nähdessään viskasi kattilan pyyn kaulaan ja sai kuin saikin
pyypaistin pataan pantavaksi.
Edelleen kulkiessasi näit Komun Puavilan ja Kiiskin myllyllä
asuivat Bordi ja Toroi ja vähän
mat-kan päästä Kiiskin mökistä Karvali Valkonen. Vastaasi tulee
Komun, Vilho Tenhun, Gauroin ja Timoin talot.
Timoin poika oli kassanhoitajana. Muistathan Ruhposen
Jaakon ja Jokiselällä
tällä puolella Änäjokea asui uunimestari Isrikki .
Kun kuljit yli
sillan, tulit Jokisen taloon, mäenpäällä oli Jaakon leski ja
Miikkula, johon Vitsala tuli myöhemmin kotivävyksi.
Tässäpä onkin tullut katselluksi Orusjärven kylä sen
suurelta osalta. Kaikki eivät ole tähän yhteen juttuun mahtuneet.
Toisessa osassa luomme katsauksen muihin kylän eläjiin.
Valentin Rovio
(Osa 1) (Ivan Rovion poika)
tästä muistelmiin
Orusjärvi Salmi