Vartiot vetääntyvät <= takaisin Sotahistoriaa sivulle <= Historia sivu
|
Marraskuun 30 p:n aamuna heräsimme lähipartioi-den tullessa ilmoittamaan että konekiväärin ja pika- kiväärin ammuntaa kuuluu Palojärven suunnasta. Hyppäsimme nopeasti makuusijoiltamme ja olimme heti valmiit, sillä olimme aivan täysissä pukeissa. Palojärvi lähetti puhelimitse ilmoituksen että ryssä oli alkanut pommittaa Kaunoselän kylää. Jo kuului kranaattien räiske Orusjärvellekin. Hälytys oli suo-ritettu. Miehet lähtivät asemiin Myllymäelle. Minä jouduin hoitamaan keskusta. Keskuksen välityksellä tuli tietoja joka vartiosta. Pirttiselkä ilmoitti hetkistä myöhemmin kuin Palojärvi, että Kaunoselän kylän suunnasta kuului ammuntaa. Jeroiselästä tuli myös-kin ilmoitus, että oli kuultu ammuntaa. Kaunoselkä, Kanabro ja Murtojärvi oli jo muutamia päiviä sitten tyhjennetty, vain vartiomiehet olivat niiden ainoat asukkaat. Hyökätessään ryssät avasivat varsinkin aikaisempia vartiorakennuksia kohden kiivaan tulen, suorittaen sitten käsikranaatteja heittäen ja kovasti huutaen rynnäkön. Turhaan ne sentään haaskasivat patruunoitaan ja ammuksiaan ja ällistyivät varmaankin, kun vartiorakennukset olivatkin aivan tyhjiä. Vartiot oli hälytyksen tullessa, taikka oikeastaan tilanteen alkaessa kärjistyä, siirretty turvallisemman matkan päähän rajasta. Pirttiselän vartio pysyi paikallaan. Ilmoitukset ryssien kanssa kosketukseen joutumisesta tulivat kaikista vartioista pienin väliajoin. Olin juuri välittämässä ilmoitusta komppaniaan, kun ryssät tekivät katalan teon. Kuulotorvi alkoi näet päristä korvaani kuin olisi tuhannen ampiaista ollut sen sisässä, ja se kirposi kädestäni pöydälle sähkö-virran täräyttäessä kättäni. Ryssät laskivat sähkövir-taa puhelinjohtoihin. Releet tietysti ponnahtivat kaikki auki, joten hälytyskello pärisi lakkaamatta, vaikka painelin releitä kiinni minkä ennätin. Ylem-pänä seinällä kaapissa, jossa oli ukkosen varalle laitteet, paloi ilmituli. Luulin koko keskuksen men-neen pilalle, mutta viimein sähkövirran tulo lakkasi, ja silloin pääsin tutkimaan oliko enää mihinkään yhteyttä. Ilokseni vastattiin komppaniasta, joka oli nyt Tulemalla, Kasakkalahdessa. Myllymäelle pääsin myöskin, sinne oli asetettu puhelin tilannetta silmälläpitäen. Puhelin oli kytketty Palojärven linjaan. Lääkintäkersantti Nurmola vastasi sieltä ja sanoi myöskin saaneensa lievän ”sähköhieronnan” puhelimesta. Ihmetellessämme tapahtumaa tuli toinen kerta samanlainen kepponen. Nyt minua alkoi jo vähän moinen kiukuttaa. Eikö teille keh-noille voi mitään keksiä saadakseni keskuksen säilymään eheänä? kiukuttelin mielessäni. |
Repäisin nopeasti Palojärven, Pirttiselän ja Jeroiselän linjain päät irti keskuksesta, ja heti pärinä lakkasi. Samoin sammui tuli ukkosvarolaitteista, jossa jo metalliosat näkyivät yläpäästä sulaneen. Jonkin ajan kuluttua yhdistin taas äskenmainitut linjat keskukseen. Pääsin taaskin vain Myllymäelle ja komppaniaan. Pirttiselkä ei enää vastannut. Siihen lienee ollut syynä hiilikaapissa tapahtunut metalliosien sulaminen.
Jeroiselkä oli jo aiemmin ilmoittanut että sieltä irroitetaan puhelin ja lähdetään vetääntymään. Kaikki vartiot olivat jo kosketuksissa vihollisten kanssa, jotka työntyivät eteenpäin tiheinä laumoina. Poikiemme tuliryöppy, joka lähti kivää-reistä, pikakivääreistä ja konepistooleista, sai kuitenkin ryssät pysähtymään siksi aikaa, että viivytystaistelussa olevat miehet voivat irroittautua ja valita taas sopivat asemat taaempaa, ottaakseen jälleen tulijat siellä vastaan ”lämpimin tervehdyksin” Komppanian päälliköltä tuli käsky myöskin Myllymäellä asemissa oleville joukoille, että ne saisivat hiljalleen alkaa vetäytyä saadessaan kosketuksen ryssiin. Vetäytymistie oli tietenkin jo ennakolta määrätty. Kysyin komppanian päälliköltä, mitä tehtäisiin keskukselle. Sain luvan särkeä sen, jonka jälkeen saisin poistua oman joukkueeni kokoontumispaikkaan.
Vartiosta ei paljoakaan ehditty kuljettaa pois tavaroita, kun oli puute hevosista. Vain kaikkein tärkeimmät ja arvokkaimmat esineet kuormattiin kahteen rekeen, joiden oli ennen siltojen räjäyttämistä ehdittävä Tulemalle. Paljon jäi vartioon tavaraa ryssien saaliiksi. Keskuksen kuitenkin särjin kirveellä ja kaiken, mitä keskuksen huoneessa oli. Särjin pöydät, kellot ja kaiken, mitä oli helposti särjettävää. Ruokatarpeita jäi myöskin pieni määrä. Jäipä pöytään valmis aamiainenkin, jota pojat eivät ehtineet käydä syömässä. Jäipä meiltä rajamiehiltä myöskin aika paljon hunajaa, jota opettaja Kiirikki toi asunnoltaan käytettäväksemme. Varmaankin joku partasuu popsi sen mahaansa kiitellen ”finski soldaattia” joka oli jättänyt heille niin oivaa syötävää.
Meidän perääntymistieksemme oli määrätty reitti suoraan Orusjärveltä Tulemajoelle Kiviojan suuhun ja siitä yli sen pohjoispuolelle, jossa tuli pitää varmistusta toistaiseksi. Suoritettuani viimeiset tehtävät vartiossa läksin toisten perään, jotka jo olivat ehtineet pellon toiselle puolelle metsän reunaan. Tavoitin erään Orusjärven miehen, jonka kanssa pysähdyimme luomaan viimeisen silmäyksen taaksemme jäävään kylään. Viimeisiä siviili-ihmisiä vaelsi kiireesti pitkin tietä kohti Tulemaa ehtiäkseen sinne ennen siltojen räjäyttämistä ja päästäkseen pois kylästä ennen taistelua. |
|
Huokaisten virkkoi vierelläni seisova Orusjärven mies: ”Vieläköhän milloin palaamme takaisin rakkaaseen kotikyläämme?” Mitäpä minäkään osasin siihen vastata muuta kuin: ”Kuka tietää, ehkä emme palaa.” Käännyimme ympäri lähtien toisten jälkeen. Orusjärvellä ei kuitenkaan syntynyt taistelua, koska miestemme oli sieltä peräännyttävä ennen kuin ryssät saartoivat kylän ja ehtivät katkaista perääntymistien.
Saavuimme joelle ennakolta määrättyyn paikkaan, jossa oli veneet. Nyt tuli kuitenkin pulma eteen: miten päästä yli? Edellisten öiden kovat pakkaset olivat jäädyttäneet joen juuri pahimmoilleen, niin että ei päässyt kulkemaan jalan eikä veneellä. Saimme kui-tenkin suuren työn jälkeen hakatuksi railon niin, että voimme hinata venettä siinä. Railossa olevat jäät haittasivat kuitenkin niin paljon veneen kulkua, että se ei liikkunutkaan vähillä voimilla. Veneessä ei voinut mennä yli kuin kaksi miestä kerrallaan. Yli sentään päästiin, vaikka suuren työn jälkeen.
Päivä alkoi vähitellen pimentyä yöksi. Joukkueet alkoivat kokoontua kukin omalta taholtaan. Muutamia miehiä puuttui jo joukostamme joko kaatuneina tai joukkueestaan eksyneinä. Pakkanen oli ankara ja tähdet kiiluivat kirkkaina taivaalla. Olimme joen yli tullessamme kastuneet, joten muuttelimme kuivaa yllemme. Lähtiessäni olin ottanut vartiosta mukaani sukkia, käsineitä ja villapaitoja, jotka olivat tulleet edellisenä iltana, eikä niitä oltu ehditty jakaa miehille. Ne olivatkin nyt suureen tarpeeseen, kun usealla miehellä ei ollut muuttaa kuivaa kastuneen kastuneen tilalle. Pienen levähdyksen jälkeen järjestettiin partioita ja paikallisia vartioita, joten kaikki hajaantuivat omiin tehtäviinsä. Meidän joukkueellemme järjestettiin paikallinen vartio Tulemajoen pohjoispuolelle. Tulta emme voineet laittaa, sillä olihan mahdollista, että ryssän partiot voisivat tulla joen eteläpuoleiselle rannalle ja nähdä sen. Orusjärven ja Tuleman väliseltä maantieltä kuului tankkien, autojen ja kaikenlaisten ajopelien synnyt-tämää melua, mutta kuuluipa sieltä joskus raskas jymähdyskin, jonka sai aikaan miina ajopelin vieriessä sen päälle. Pioneerimme olivat miinoittaneet tien paikka paikoin, tuottaen nyt ryssille epämieluisia yllätyksiä. Taisipa monen iivanan töppöset heilahtaa ilmaan suorittaen vapaan lentomatkan omistajineen päivineen. . |
Kovaa jylinää kuului myöskin Mantsinsaaren patterin lähettäessä tervehdyksiään Rajakontuun, ryssien joukko-keskityksiin. Tästä merkkinä olivat suuret tulipalot räjähdyksineen. Vonkuvat kranaatit halkoivat ilmaa kuin turmalinnut levittäen tulta ja kuolemaa räjähtäessään. Merkkinä tuloksellisesta ammunnasta, näkyi tulipaloja Manssilassa ja muissakin paikoissa, joissa ryssä jo oli saanut jalansijaa. Tulipunaiset kajot taivaalla valaisivat muuten pimeätä yötä heijastaen vasta-sataneeseen valkoiseen lumeen.
Yömme kului taistelun ääniä kuunnellessa ja vartioinnissa. Muonaa ei ollut mukana kuin rautainen annos ja vähän kuivaa leipää, joten nälkäkin alkoi hätyytellä. Aamulla sovittuamme asiasta toisten joukkueitten kanssa, läksimme Koveroon saamaan lähempiä ohjeita toimintaamme varten ja myöskin saadaksemme muonaa. Raskaat reput ja monien öiden puutteellinen lepo tuntuivat astellessamme livettävää joenvartta Koveroon, joka oli noin 10 km päässä.
Päivän hämärtyessä illaksi saavuimme märkinä ja väsyneinä Koveroon. Toinen sotapäivä oli illassa. Vietimme yömme Perä-Inkisen talossa, joka oli niin tupaten täynnä miehiä, että ei paljon pitkäkseen päässyt. Saimme ennestään talossa majailevilta sotilailta vähän leipää ja lihaa, joka poisti enimmän nälän. Emme saaneet vaatteitamme missään kuivatuksi, kun kaikki paikat olivat jo ennestään täynnä kuivumaan ripustettuja sukkia ja jalkarättejä. Kello lienee ollut jo 24, ennen kuin selvisimme nukkumaan. Nukkumisestamme ei tullut mitään, kun lattialla oli kovin kylmä koska ovessa oli aina kulkijoita. Aina ovea avattaessa työntyi harmaa huuru sisään, joka tunkeutui joka loukkoon. Vaivuimme kuitenkin jonkinlaiseen horteeseen, josta heräsimme tuon tuostakin vilunväreitten kulkiessa pitkin ruumistamme. Emme tietäneet, että tulisimme sodan jatkuessa kärsimään paljon enemmänkin vilua ja nälkääkin! Aamulla saimme nukkua vähän pitempään, mutta viimein oli kuitenkin noustava liikkeelle saadakseen itsensä lämpiämään.
Mitään erikoisempaa ei tänä kolmantena päivänä tapah-tunut. Ravitsimme itseämme kestääksemme tulevia tulevia rasituksia, joita tulikin aika tavalla siellä Koverossakin. Toimitimme muonaa joen varteen jääneille joukkueille ja palasimme itsekin sinne takaisin, suorittaen siellä vielä jonkin aikaa varmistusta, kunnes meidät kutsuttiin toisiin tehtäviin, toisiin seikkailuihin ja – kärsimyksiinkin, jotka kaikki kestettiin nurkumatta sodan viimeisiin päiviin saakka. Rajamies Eino Kyytsönen |